|
LuonneRalli on valloittava islanninhevosori, jolta löytyy myös määrätietoisuutta ja omaa tahtoa. Se kuitenkin kunnioittaa ihmistä ja nauttii huomiosta. Ralli on selväpäinen ja yhteistyöhaluinen, mutta tarvitsee selkeän pomon. Ori tuleekin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, jotka eivät pelkää sitä ja käyttäytyvät määrätietoisesti. Ei siis yllättävää, että Ralli on monien hoitajien suosikki. Se käyttäytyy ihmisten seurassa rauhallisesti ja kunnioittavasti, mutta uusille hevosille se helposti irvistelee ja saattaa yrittää näykkäistäkin, joten etenkin vieraista oreista se kannattaa pitää erossa. Yleisesti fiksu ja filmaattinen komistuksemme on oikea kultakimpale. Karsinaan tullessa Ralli on höristen pää korkealla tulossa tervehtimään, kuin sanoakseen: "Johan oli aikakin, en mä jaksa täällä yksin seisoa kyllästymässä! Mitä tehdään?" Se nauttii harjauksesta ja usein nuokkuu silmät ummessa käsittelyn ajan. Kaviot nousevat helposti ylös, mutta niiden kannattelu jääkin hoitajan niskoille. Hyvällä tuurilla puolet herran painosta onkin pitelijän käsillä, yritäppä siinä sitten samalla puhdistaa kaviot. Ralli nauttii tarhassa piehtaroinnista ja löytääkin usein juuri parhaimmat kuralammikot, joten vesipesu on normaali toimenpide. Kun ori talutetaan vesikarsinaan, se on täysin rauhallinen ja hoitaja voi huokaista onnesta. Letkun laitettaessa päälle asia kuitenkin muuttuu. Ori alkaa steppaamaan paikoillaan ja katselee letkua sieraimet suurina: "Kamalaa! Vettä!" Jos pesijä kuitenkin tulee määrätietoisesti viereen ja alkaa rauhallisesti suihkutella vettä Rallin päälle, se rentoutuu ja rauhoittuu jälleen hetkessä: "Ai tää olikin tää perusrutiini, hehheh. Mites se ny silleen.." Loppu pesun voikin suorittaa ilman turhaa panikointia. Satuloidessa Ralli seisoo normaaliin tapaansa kiltisti paikoillaan ja satula menee selkään pienin pullisteluin, mutta sehän on normaalia. Kuolaimet ori ottaa suuhunsa suoraan, eikä pinteleiden tai muiden varusteidenkaan laitossa tule hämminkiä. Taluttaessa Ralli kävelee vierellä, eikä rynni. Orejen kohdalla se saattaa hieman luimia ja tammojen sattuessa eteen taas pää nousee taivaisiin ja askeleet muuttuvat korkeiksi ja ylväiksi. Rinta rottingillako sitä sanotaan. Ralli on ehdottomasti luotettava ratsu ja joka tytön - tai miksei pojankin - unelma. Se pyrkii miellyttämään ratsastajaa, on helppo käsitellä ja ratsastaa, sekä varma ja rohkea. Ori on eteenpäinpyrkivä ja energinen, sillä on joustavat, korkeat ja matkaavoittavat liikkeet. Sillä on hyvä ryhti ja muoto. Ralli ei tarvitse, kuin pienet avut ja hermostuukin potkinnasta, sekä suusta repimisestä, eli se tarvitsee todella herkkäapuisen ratsastajan. Normaalit kouluratsastusliikkeet sujuvat varmuudella ja ponin notkeus helpottaa asiaa. Käynti on energistä ja pitkäliikkeistä. Sillä on miellyttävä korkea ja laajaliikkeinen ravi, sekä hyvä liito. Selkeä kolmitahtinen laukka - josta onkin helppo siirtyä neliin - on miellyttävä istua. Esteille Ralli voi olla hieman kuumahko ja se tarvitsee varman ratsastajan, joka auttaa oikean ponnistuskohdan löytämisestä. Vaikka ponilla ei ole paljoa hypätty, olisi halutessa potenttiaalia myös esteille. Ralli on todella oppimishaluinen ja uusien liikkeiden opettaminen onkin helppoa. Maastossa ori on selväpäinen ja varma, se ei säiky turhaan autoja tai kiljuvia lapsia. Sillä on hyvä kunto ja se nauttii itsekin luonnossa menemisestä. Koska Ralli on kestävä ja nopea, olemme myös kilpailleet matkaratsastuksessa helpoissa luokissa. Sen rakennekaan ei ole liian raskas lajiin. Askellajiratsastus on Rallin pääasiallinen kilpailupainotus ja se onkin mitä mainion ratsu siihen. Orin tärkein askellaji töltti onkin rytkimäs, selkeä nelitahtinen ja joustava. Liikkeet ovat korkeat ja laajat, sekä tölttääminen sujuu hyvin niin hitaalla, kuin nopeallakin tahdilla. Sen takajalat astuvat hyvin alle ja etujalkojen liike on korkea, sekä pää on ylväästi korkealla. Sen töltti on erittäin mukava istua ja siinä voikin helposti ratsastaa pitkiäkin matkoja. Rallin passi myös on upeaa seurattavaa: vaikuttavaa kaksitahtista lateriaalista askellajia, jossa on selkeä liito. Sillä on hyvä ja puhdas tahti, sekä passi on todella nopeaa ja varmaa. Ylipäätänsä Ralli sopii hyvin askellajiratsastukseen ja on helppo, sekä miellyttävä ratsastaa. Lastaus sujuu Rallilla ongelmitta ja se nousee suoraan rohkeasti traileriin tai kuljetusautoon. Kuljetuksen aikana se on rauhallinen. Kilpailupaikalle saapuessa Ralli katselee ensin hieman epävarmana ja jännittyneenä uusia hevosia, sekä uutta paikkaa. Se kuitenkin rauhoittuu nopeasti ja lämmittelyyn saapuessa on jo kohtuu tyyni ja oma yhteistyöhaluinen itsensä. Myös radalla se pyrkii tekemään parhaansa ja miellyttämään ratsastajaa. Sukutaulu
Jälkeläiset
Kuvat
Kuvat (c) MiLtZi, Kiitos paljon! KilpailutKilpailukalenteriin pääset tästä. |