|
LuonneKaunis ruunivoikko islanninhevostamma Hani on yksi tallimme kilteimmistä hevosista ja upea käsitellä. Se nauttii huomiosta ja omaa hyvät tallitavat. Hani on hyvin energinen ja touhukas, joten välillä sen jatkuva hyöriminen saattaa ärsyttää, mutta kyllä se osaa paikallaankin pysyä, kun vain käskee. Aina yhtä ilahduttavaa mennä tamman karsinalle, kun vastaan tulee matala hörähdys. Viileinä kesäpäivinä on hauska istahtaa Hanin laitumen viereen ja katsoa sen touhukasta menoa. Jos tamma ei ole saanut muita hevosia leikkiin mukaan, se saattaa yksinänsä ravata edes ja takaisin, välillä pysähtyä ja nousta takajaloilleen, ihan vain silkasta ilosta. Kun laitumen portilta kuuluu huhuilua, on tamma iloisena vastassa tutustumaan uusiin tulokkaisiin. Karsinassa Hani saattaa pyöriä ja tutkia hoitajan jokaisen taskun, mutta seisoo paikallaan, kun komentaa tiukasti. Kaviot nousevat kevyestä sipaisusta ja neiti osaa kannatella ne itse ylhäällä. Kuolaimet sujahtavat suuhun näppärästi, mutta satulavyötä laitettaessa tamma takuuvarmasti pullistelee! Vesipesun aikana Hani yleensä seisoo kohtaloonsa alistuneena pää alhaalla ja korvat luimussa, mutta pysyy kuitenkin paikoillaan. Taluttaessa tamma on hieman kiireinen, mutta muistaa paikkansa narusta nykäisemällä. Hani on eteenpäinpyrkivä ja reipas ratsu, joka pyrkii miellyttämään ratsastajaa ja kuuntelee avut hyvin. Tammalla on joustavat, korkeat ja matkaavoittavat askeleet, mutta välillä se innostuu nostelemaan jalkokaan vähän liikaakiin, siis kahdella jalalle pomppimaan, no onhan se ratsastus hauskaa! Sillä on hyvä ryhti ja muoto. Normaalit kouluratsastusliikkeet sujuvat Hanilta, vaikka mihinkään piaffeen ei varmasti ikinä tulla yltymään jo pelkän rakenteenkin takia. Hani on kuitenkin notkea ja avotaivutuksetkin sujuvat helposti. Käynti ja ravi ovat energistä ja laajaliikkeistä, sekä ravissa on kaunis liito. Hanin laukka - josta onkin helppo siirtyä neliin - on tasaista ja pyörivää. Esteille Hani on hieman hukassa. Se tarvitsee ratsastajan apua löytääkseen oikean ponnistuskohdan ja sarjoille oikean askelvälin. Kuitenkin hyppykaarre on korkea ja siisti. Maastossa Hani on rohkea ja varma, eikä säiky vaikka joutuisi yksin ratsastajan kanssa hämärään metsään. Hyväkuntoinen neitimme on kestävä ja nopea, sekä hyvä kuntoinen, joten kilpailemme matkaratsastuksessa -erittäin hyvin tuloksinkin-. Hanin rakenne on sopivan kevyt matkaratsastukseen. Hanin kilpailupainotus on askellajiratsastus ja tammalla on hyvät erittäin hyvät ominaisuudet siihen. Sen tärkein askellaji töltti on rytkimäs, selkeä nelitahtinen ja joustava. Tamman liikkeet ovat korkeat ja laajat, sekä tölttääminen sujuu eritahdeilla vaivattomasti. Hanin töltti on erittäin mukava istua ja siinä voikin helposti ratsastaa pitkiäkin matkoja, vaikkapa sitten matkaratsastuksessa. Hanin takajalat astuvat hyvin alle ja etujalkojen liike on korkea, sekä pää on ylväästi korkealla. Hanin passi on kaksitahtista lateriaalista askellajia, jossa on selkeä liito, ilo silmälle. Sillä on hyvä ja puhdas tahti, sekä passi on todella nopeaa ja varmaa. Hanin askellajit ovat ylipäänsä mukavat istua ja sen kohtuu helppo ja taitava ratsu. Sukutaulu
Jälkeläiset
Kuvat
Kuvat (c) Anni B, Kiitos paljon! KilpailutKilpailukalenteriin pääset tästä. |